Millainen kokemus on nautinnollinen yökalastus
- 14 Feb, 2022
Yökalastus on mahtava tilaisuus kokea vesillä olo ja luonto aivan eri tavalla kuin päiväsaikaan. Yleinen harhaluulo on, että saalista olisi öiseen aikaan vaikea saada. Yökalastuksesta on kuitenkin mahdollista kotiutua paitsi elämystä, myös kelpo kalasaalista rikkaampana. Varustautumisessa ja kalastamisessa on kuitenkin erilaiset vaatimukset ja niksit kuin valoisaan aikaan. Ne kannattaa ottaa huomioon, jotta reissu onnistuu mahdollisimman hyvin.
Yökalastus vaatii oikean asenteen
Yökalastusta varten tulee varustautua sitä lämpimämmin, mitä kylmempi vuodenaika on kyseessä. Lämpimien vaatteiden lisäksi tarvitaan muun muassa lämmintä juotavaa, lyhty, varapattereita ja taskulamppuja sekä hyönteiskarkottimia. Paras kalastusvesistö on pimeään aikaan sen verran tuttu, että kivikot ja verkonpaikat ovat mielessä. Rauhallisuus ja maltti ovat myös valttia, sillä hauskuuden lisäksi yökalastus on myös hiukan haaveriherkkää puuhaa.
Saalis yökalastuksessa on yllättävän moninainen, jos onni on myötä. Esimerkiksi ankerias, made, lohi, taimen, ahven ja kuha saattavat käydä koukkuun. Vapateline helpottaa kalastusta, sillä sitä käyttäessä vapaa ei tarvitse pitää koko ajan omassa kädessään. Teline on helppo asentaa eikä sen hintakaan päätä huimaa. Asiantuntevat myyjät auttavat mielellään juuri oikeiden kalastustarvikkeiden valinnassa.
Jotakin vielä parempaa kuin saalis
Vaikka saalisonni ei syystä tai toisesta olisikaan myötäinen, kalastuskokemus kuun ja tähtien kajossa on huima kokemus. Fiiliksiä kannattaa ehdottomasti ikuistaa myös kuviksi, videoiksi ja tekstiksi myöhempää fiilistelyä varten. Sitä, kuinka monta kalaa tulikaan, ei kukaan muista enää vuoden päästä. Sen, miltä tyyni järvenpinta näytti yölintujen äännellessä, muistaa varmasti. Elämä olisi tylsää, mikäli se sujuisi aina samoja ratoja ja joskus uudet elämykset ovat lähempänä kuin arvaakaan.