Lauennut paukkuliivi

  • 08 Dec, 2021

Paukkuliivit on joskus myös testattava.

Paukkuliivi on usein paljon miellyttävämpi käyttää, mutta kuinka moni meistä muistaa testata sitä säännöllisesti? Lauennut paukkuliivi ei yleensä ole mikään kertakäyttöratkaisu, mutta silloin, kun olet ostamassa sitä, sinun on hyvä varmistaa, että myyjällä on tarjolla myös vaihtolaukaisujärjestelmiä. Paukkuliiviä on myös säännöllisin väliajoin testattava, että se toimii kuten pitää, ja että ilma pysyy sen sisässä. Ilman pysymisen voi testata puhallustestillä. Liivien avaamisen jälkeen ne puhalletaan täyteen ilmaa sekä tarkistetaan seuraavana päivänä.

Kolme laukaisutapaa ja lauennut paukkuliivi

Paukkuliiveissä on kolme laukaisutapaa eli veto, paine tai vesi. Lisäksi laukaisujärjestelmä koostuu kolmesta osasta ja ne ovat kaasupullo, iskuri sekä sulake. Kaasupullon päässä on metallisuoja, johon jousen varassa oleva piikki tekee reiän. Siinä tilanteessa liivi täyttyy. Piikki laukeaa puolestaan sulakkeella. Aikaisemmin oli myös suolapanos, joka reagoi veteen ja laukaisi liivin. Mutta ne keräsivät tarpeettomasti kosteutta, jolloin ne laukesivat ihan omia aikojaan.

Nykyään ne eivät reagoi kosteuteen ja sulakkeet reagoivatkin paineen muutokseen. Paineen avulla ne laukeavat silloin, kun ihminen vajoaa parinkymmentä senttiä veden alle. Vedenpaine laukaisee liivin ja kääntävät vedessä olevan selälleen. Juuri kääntyvyys onkin sen parhaita puolia. Pelastusliivi on tärkeä osa veneturvallisuutta ja siksi paukkuliivin testaaminen sekä siitä huolehtiminen on todella tärkeää. Liivi pelastaa hengen, mutta toimimattomalla liivillä voi käydä huonosti.

Säilytä liiviä oikein

Jos paukkuliivi on lauennut, niin sulakkeen sekä kaasupatruunan voi vaihtaa siihen itse. Vanha patruuna on helppo ruuvata irti ja asentaa uusi sen tilalle. Ennen kuin liivin pakkaa, on varmistuttava siitä, että se on kunnolla kuivunut. Liivi on myös hyvä tyhjentää pöydän ääressä, jolloin ilman saa niin sanotusti kaulittua kunnolla pois. Liivi kannattaa myös laskostaa huolellisesti eikä jättää rypistymään. Tositilanteessa niiden on täytyttävä helposti ja nopeasti.